torstai 26. lokakuuta 2017

SNY- välimuistaminen

Tällä syksyn kierroksella emo on kyllä antanut minulle kautta aikojen ihan huippuparin. Eilen löysin postilaatikosta ystäväni lähettämän välimuistamisen. Ystäväni kertoi jo aiemmin, että oli unohtanut minun lokakuun paketistani minulle hankkimansa Roosa Nauhan ja että hän postittaa sen perästäpäin. No ei ollut postilaatikossa pelkka Roosa Nauha. Välimuistaminenkin on ihan kuin kuukaudenpaketti, vai mitä mieltä olette tästä?


Sain käsinkirjoitetun kirjeen (Arvostan!), kaksi ystäväni itseneulomaa tiskiliinaa (Arvostan vieläkin enemmän!), ohjeen noihin tiskiliinoihin, sen luvatun Roosa Nauhan, kaksi vanillakahvia, neljä pussia teetä ja aivan supersuloisen parini itsetekemän pikkuisen klipsukukkaron. Kirjeessään ystäväni vähättelee kukkaroa, mutta minusta siinä ei  ole mitään vähättelemisen aihetta. Se on aivan ihana! Juuri lemppariväriäni. Olen aivan rakastunut kukkaroon. En voi kuin ihailla, miten siististi pussukka on osattu ommella kiinni kukkaronkehykseen. Kirjeessään ystäväni kyselee toiveitani seuraavaan pakettiin. En osaa toivoa mitään, kun kaksi edellistäkin pakettia ovat olleet niin täydellisiä. Kiitos!


maanantai 23. lokakuuta 2017

Kirjoja

Minulla on käytössäni Celianet- kirjasto ja sen noin 40. 000 kirjaa. Kuuntelen äänikirjoja kännykälläni iltaisin sängyssä. Jos et tiedä, mikä Celianet on, lue lisää tästä. Minä pystyn kyllä lukemaan tavallista kirjaa istuen kirja sylissä, pöydällä tai sylitarjottimellani. Mutta kun minä haluan lukea kirjaa sängyssä. Se on vaikeaa. En löydä millään hyvää asentoa kirjan kanssa, vieläpä niin, että kirja olisi sopivalla lukuetäisyydellä silmistäni. Joten äänikirja on mainio ratkaisu, kun sitä voin kuunnella missä tahansa asennossa.

Anna- Leena Härkösen kirjasta Valomerkki tykkäsin. Härkönen osaa käsitellä vakavaa aihetta huumorin keinoin. Kirjassa on monia hauskoja sanoja ja sanontoja. Olisi pitänyt kirjoittaa ne muistiin.



Eilisiltana aloin kuunnella Laura Honkasalon kirjaa Pöytä yhdelle. Alku vaikuttaa lupaavalta.


Olisi mukava kuulla, mikä kirja sinulla on yöpöydälläsi.

tiistai 17. lokakuuta 2017

Syksyvaihto

Osallistuin Ravelryssa syksyvaihtoon. Kiitos Sinikka aivan mahtavasta paketista! Tytär toimi jälleen valokuvaajana, joten tärkein, eli karkkipussi, on keskiössä.



Sain kaksi arkkia tarroja, karkkipussin, kortin, mittanauhan, heijastimen, käsivoiteen, kolme kerää Dropsin Nord- lankaa, korjausvirkkuukoukun ja sukkalankun.  Handun värjäämä sukkalankku on paketin helmi. Niin odotan pääseväni näkemään, minkälaista pintaa neulon lankusta.




Pakolliset koirakuvat: Bertta, Minka ja Kuka rentoutuvat.

torstai 12. lokakuuta 2017

Lokakuun SNY- paketti

Tänään sain tekstarin noudettavasta paketista juuri sopivasti, kun olin lasten koululla ihan postin vieressä. Vanhempainvartin jälkeen hain paketin postista ja kiireellä kotiin avaamaan sitä. 10- vuotias hovivalokuvaajani on jälleen valokuvannut paketin sisällön.


Sain neljä 50 gramman kerää Dropsin lankaa, kaksi kerää Lacea ja kaksi kerää Fabelia. Lankoja silmälläpitäen salainen ystäväni lähetti minulle kolme huiviohjetta ja kolme sukkaohjetta. Fabelia olen neulonut, mutta Lace on minulle uusi tuttavuus. 50 grammassa on 400 metriä, joten todella ohutta se on.
Samoja huulirasvoja, joita sain syyskuun paketissa kaksi kappaletta, sain nyt peräti seitsemän kappaletta. Näistä riittää jaettavaksi, kuten ystäväni kirjeessään toivoo. Niinpä annoin kaikkien kolmen tyttäreni valita omansa huulirasvoista. Minulle jäi kaksi minttua ja kaksi meloonia.
Herkkuna paketista löytyi kolme pussia Sadepäivän ilo- teetä ja kolme pussia Vanilla latte- kahvia.
Ystäväni on itsetehnyt todella kauniita silmukkamerkkejä: kolme tavallista silmukkamerkkiä ja kolme kerrosmerkkiä papukaijalukolla.


Sokerina pohjalla sain vielä pyöröpuikot lempparimerkkiäni, eli KnitPron Zingit koossa 3 mm 80 cm kaapelilla.

Kiitos sinulle salainen ystäväni aivan ihanasta paketista!

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Lokakuun kynnet

Tänään Aino taiteili minulle uudet kynnet. Lilaa metallinhohtoisena ja kultaa. Tykkään!