keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Anun päivänä

Neuro- Porvoo, jonka toimintaan osallistun aktiivisesti, osallistuu ensi sunnuntaina Porvoossa Annan joulumarkkinoille. Minä olen silloin viettämässä mieheni kanssa parisuhteen laatuaikaa Ikaalisten kylpylässä. Menemme testaamaan kylpylän palkitun "Helppo liikkua"- huoneen. Kannoin korteni kekoon tekemällä Neuro- Porvoon myyntipöydälle neljä käsivarsineulottua tuubihuivia, kaksi mustaa ja kaksi luumun väristä. Lankana näissä on Novita Pehmo. Yhdestä kerästä tulee yksi tuubihuivi. Toivottavasti tuubihuivit menevät kaupaksi ja kartuttavat Neuro- Porvoon kassaa.


Aiemmassa postauksessa esittelin anoppini jäämistöä. Yksi kommentoija kertoi, etteivät käsityötarvikkeet voi olla vuonna 2004 kuolleen anoppini jäämistöä. Emme kyllä ole mieheni kanssa keksineet, kenen muun muovipussi voisi olla. Monesti käsityöohjeita julkaistaa uudestaan, joten uskon, että Ullan säärystin- ohje on voitu julkaista vaikka 1960- luvulla ja 2010- luvulla uudestaan. Olen yrittänyt googlettaa, milloin Novitan Miami- lankaa on ollut saatavilla. En löydä tietoa. Jos jollain teistä on tietoa tästä, mielelläni kuulisin milloin lanka on ollut myynnissä.

Jokatapauksessa virkkasin  vaaleanpunaisen korin valmiiksi. Valmis kori paina 143 grammaa, joten sen verran virkkasin koriin trikookudetta.



Elämän & langn fiilistelyä- blogin Satu järjestää oman joululahjavaihdon. Tokihan minä halusin tähänkin mukaan. Vielä ehtii ilmottautua mukaan. Lisää voit lukea Sadun joulu - blogista.

8 kommenttia:

  1. Hyvää Anunpäivän iltaa! Täällä ketjutan koruja Mäntsälään varten. Nähdään pian :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näillänäkymin tulen Mäntsälään maanantaina. Olen sopinut jo, että taksi noutaa minut klo 11.

      Poista
    2. Hei, kiva kuulla! Näkemisiin siis silloin ;)

      Poista
    3. Nähdään! Toivottavasti löydän sut sieltä perähuoneesta, vai missä sä nyt ootkaan.

      Poista
  2. Moi! Myöhästyneet nimpparionnittelut Sinulle! Minäkin ajattelin noista anoppisi lankajäämistöistä, että näyttävät kyllä paljon uudemmilta kuin toistakymmentä vuotta vanhoilta. Aika tosin menee niin nopeaan tahtiin, että en mene mitään väittämään! Heh! Rentouttavaa ja ihanaa Ikaalisten matkaa, nauttikaa toistenne läheisyydestä!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos toivotuksisasi! Haluaisin saada selvyyden asiaan, mutta taitaa jäädä ikuiseksi arvoitukseksi.

      Poista
  3. Mukavaa kylpylää. Minä olin kesän lopulla tuolla Ikaalisissa. Siellä on kyllä lämmin vesi ja mukavat altaat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Osakainen! Täällä ollaan ja mieheni lähtee kohta saunaa testaamaan.

      Poista

Avaa rohkeasti sanainen arkkusi. Kommentit piristävä aina päivääni.