lauantai 28. huhtikuuta 2018

Huivi valkolakkiselle tytölle


Tänään päättelin Heidi Alanderin suunnitteleman Nurmilintu- huivin. Huivi on menossa uudelle ylioppilalle lahjaksi. Valmis huivi painaa 98 grammaa.

Lankana on käsinvärjätty Kiukkusukka värissä April Likes Blue. Halusin neuloa langan kokonaan huiviin, joten päättelykerroksen neuloin jollain varastostani löytyneellä valkoisella langalla.

Puikkoina käytin ChiaoGoon 100 cm pyöröpuikkoa koossa 3. 5 mm. ChiaoGoot on nyt mun ihan ykköslempparipuikot. Silmukat vaan soljuu puikoilla. Luistaa hyvin, eikä puikon ja kaapelin liitoskohta jumita yhtään. Puikkojen terävät kärjet ovat parhaimmillaan huivienneulontaan pitseineen.

Nurmilintu on oikea klassikkomalli, jonka jokainen neuloja on jo neulonut. Minä en. Tämä on eka nurmilintuni. Tekisi mieli aloittaa heti toinen, mutta ehkä maltan nyt mieleni. Ensi perjantaina 4. 5 alkaa KAL eli yhteisneulonta, jossa neulotaan Villapesupinnat- niminen huivi. Siihen on suunnitelmissani neuloa salaiselta neuleystävältäni saamani Arwetat.


torstai 26. huhtikuuta 2018

Huivin pingotus


Tänään aamulla päättelin vihdoinkin Nurmilintu- huivini. Halusin käyttää langan kokonaan, joten neuloin huivin viimeisen pitsiosuuden jälkeen ainaoikeaa, kunnes lanka loppui. Päättelyyn käytin sitten toista lankaa. Päättelyn tein virkkuukoukulla, jotta reunasta tulee joustava. Ostin huivin päättelyä varten pingotusraudat, T- neuloja ja päättelykampoja (englanniksi blockers. En tiedä oikeaa suomenkielistä nimeä). Äsken menetin pingotusneitsyyteni, kun pingotin henkilökohtaisen avustajani kanssa huivin sohvamme divaaniosan tyynyyn. Ensi kastelimme huivin läpimäräksi haaleassa vedessä, jossa oli vähän hiustenhoitoainetta. Nyt huivi saa kuivua tuossa yön yli. Katsotaan huomenna, miltä huivi kuivuttuaan näyttää, kun otamme sen pois pingottumasta.


tiistai 24. huhtikuuta 2018

Vappukynnet


                                           Kiitos Aino!

keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Huhtikuun SNY- paketti


KELTAISISSA VILLASUKISSA PAISTAA AINA AURINKO! No se on niin totta.


Sain kolme 50 gramman pötkilöa Arwettaa, joka on salaisen neuleystäväni ihan lempparilanka. Kortissaan hän suosittelee lankaa huiveihin, sukkiin ja ihanan pehmeisiin paitoihin. En ole koskaan tehnyt mitään Arwetasta, joten lanka on minulle uusi tuttavuus. Muistaakseni minulla on sitä keltaisena. Pitääkin etsiä se lankavarastostani.


Sain myös kaikkea pientä ja tarpeellista: suklaalevyyn piilotettuja muistilappuja, made with ♡- nauhaa, leimailu- setin, magneettimuistilappuja ja lyijykynän, helmiä ja kolmenlaisia nappeja.


Kiitos sinulle SNY jälleen ihanasta paketista!

tiistai 17. huhtikuuta 2018

Tiskirätti

Kuten jo kerroin, käsityörintamalla on valmistunut sellaista, jota en voi toistaiseksi esitellä täällä. Tänään valmistui tiskirätti. Novitan Cotton Luxus- lankaa kului 36 grammaa. 4. 50 mm virkkuukoukulla virkkasin. Halusin käyttää langan ihan kokonaan, joten rätistä tuli vähän toispuoleinen. Tuskin se käyttöä haittaa. Ainakin rätti pääsi heti käyttöön. Mallina tässä rätissä on Palasia arjestamme- Riikan video- ohje.


Viime sunnuntaina olin tämän kevään viimeisessä käsityökahvilassa. Aiheena meillä oli mehiläisvahapiirros. Siitä voit lukea lisää tuosta oikealta Aivinan blogista.

Tänään ehdin pikapikaa hakea postista salaisen neuleystävän huhtikuun paketin. Olen tässä jo ehtinyt hetken ihailla paketin sisältöä. Yritän ehtiä huomenna kuvata paketin sisällön ja esitellä sen täällä.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Kuvahaaste


Sunnuntai 15. 4. 2018 klo 17. 10

Olen aloittanut uuden harrastuksen. Geokätköjen etsintä on hauskaa. Tänään etsimme ja löysimme kaksi kätköä, Emma koiran ja sikainfluenssan. Mies, poika ja koirat saivat kävellen liikuntaa noin seitsemän kilometriä. Minä liikuin saman matkan sähkömopolla, joten hyötyliikuin hieman vähemmän. Geokätkeilyn lomassa on kiva seurata kevään etenemistä. Ensimmäiset leskenlehdet bongasin perjantaina ja tänään ekat lumikellot. Perjantaina etsin avustajani kanssa ja löysimmekin kai geokätkön nimeltään "minä olen maailman valo". Geokätköily- sivulla https://www.geocache.fi lukee, että kätkö on "hyllyllä". Mielestäni löysimme kätkön, mutta se oli tyhjä.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Kuvahaaste


8.4. 2018 klo 16. 15.


Käsiöitä olen tehnyt kokoajan rauhalliseen tahtiini. Eilen valmistui jotain, mitä en valitettavasti voi esitellä täällä nyt. Ehkäpä sitten joskus myöhemmin. Kuvassa tiskirätti, joka minulla on nyt virkkuukoukulla.